Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Itsensä johtaminen – teenkö itselleni tärkeitä asioita?

Itsensä johtaminen on myös viisasta ajanhallintaa.

Itsensä johtaminen on viisaampien valintojen tekemistä ja oman ajankäytön johtamista kohti niitä asioita, joita haluat lisää elämääsi.

Milloin viimeksi olet pysähtynyt ja miettinyt mihin suuntaan olet menossa ja millaisista asioista arkesi täyttyy?

Tuskailetko arjen tavallisten asioiden kanssa?

Välillä voi tuntua, ettei tunnit riitä vuorokaudessa, jolloin myös oman energian sääteleminen on vaikeaa. Tekemättömien töiden lista kasvaa ja vaivaa mieltä. Päivät voivat venyä pitkiksi ja huomaat illalla jaksavasi juuri ja juuri siirtää itsesi sohvalle tuijottamaan televisiota tai puhelinta.

Asiaa ei auta yhtään se, että asiat, jotka ovat arjen sujuvuuden kannalta tärkeä hoitaa, esim. kaupassa käynnit, auton huolto, laskun maksu, ruoanlaitto, lasten harrastukset, koulut päiväkodit ym. rassaavat mieltä. Tiedämme niiden olevan arjen kannalta olennaisia asioita, mutta käytämme turhaan aikaa niiden  kanssa tuskailuun ja niistä valittamiseen.

Elätkö omaa vai jonkun toisen arkea?

Ajankäyttösi on saattanut vallata myös ne asiat, joita teet muiden puolesta. Asioita, joihin et ole kehdannut sanoa ei, vaikka olisitkin tiennyt, ettei aika riitä. Kiire ja stressi vaikeuttavat osaltaan kykyämme erottaa olennaisen epäolennaisesta. Huomiomme kiinnittyy niihin asioihin, jotka tuntuvat raskailta, ovat tekemättä ja painavat mieltä.

Oman jaksamisesi kannalta on tärkeää muistuttaa itselleen, mitkä ovat ne itseäsi aidosti innostavat asiat ja ehkä jo kauaksi karanneet haaveet siitä, millaista toivoit elämäsi olevan. Tekemällä niitä asioita, joista nautit ja menemällä omia unelmiasi kohti, olet paljon parempaa seuraa itsellesi ja läheisillesi.

Mille haluat sanoa kyllä, kun kieltäydyt ja sanot ei?

Huomaatko toivovasi enemmän aikaa liikkumiseen, lukemiseen, lepäämiseen, ystävien tapaamiseen tai omiin harrastuksiin? Saatko itsesi kiinni ajatuksista: liikun sitten enemmän, kun on enemmän aikaa, teen sitä tai tätä ”sitten kun…”?

Mihin voit vaikuttaa omassa ajankäytössäsi?

Onko jotain, jota voit vähentää saadaksesi lisää aikaa niille asioille, jotka innostavat sinua ja joista saat lisää voimavaroja?

Ajanhallinnan ja monien muiden arjen kysymysten äärelle pääset Toimiva arki® -itsensä johtamisen valmennuksessa. Valmennuksessa on aikaa pysähtyä ja miettiä mitä haluat elämältäsi ja mihin suuntaan haluat mennä. Ryhmän tuki ja kannustus, erilaiset kokemukset sekä oivallukset auttavat sinua tekemään pieniä ja kuitenkin merkittäviä muutoksia kohti sujuvampaa arkea.

Lue lisää ja tule tutustumaan!

Toimiva arki -valmennuskoulutuksen info 10.12.2018

Toimiva arki -valmennuskokonaisuus

Pieniä vinkkejä ajanhallintaan:

  • Vähennä puhelimestasi niitä sovelluksia, joihin huomaat uppoutuvasi ja usein ihan vain tavan vuoksi ja hiljennä sovellusten ilmoitukset
  • Poistu sellaisilta jakelulistoilta, jotka eivät kiinnosta sinua
  • Laita puhelin äänettömälle silloin, kun jokin muu vaatii huomiosi
  • Hoida pakolliset asiat pois päiväjärjestyksestä ja mieltä vaivaamasta
  • Vähennä sanojen ”kiire”, ”pitäisi” ja ”pakko” käyttöä
  • Tee kalenteriisi varaus omasta ajasta – lupaus olla itsellesi läsnä

Nauti vapautuvasta ajasta !

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!