Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Mukavuusalueelta itsensä kohtaamiseen

” Vahvoja elämyksiä ja kokemuksia, mukavuusalueelta poistumista. Kauniita maisemia sieluun ja sydämeen, vilauksia rosoisista haavoista… Arvomaailman tarkistamista, kurkistusta syvälle itseen. Kokemuksia yhteisöllisyydestä, jakamisesta ja auttamisesta. Omien henkisten ja fyysisten rajojen mittailua. Kekseliäisyyden ja luovuuden valjastamista. Elämää  vailla läntisen yhteiskunnan aikaraameja, yhteydenpitoa ja saatavilla olemista. Perusasioiden äärellä. Tervetuloa matkalle!  ”

Omatoimiset budjettimatkat isoille vuorille poikani kanssa ovat tarjonneet kaikkea tuota. Kokemuksia ei suunniteltu ennalta ja aikataulujen mukaan. Vaellusten aikana elämisen mukavuustaso väheni asteittain. Siistit ja ilmastoidut hotellihuoneet vaihtuivat tuskaisen kuumiksi ja ahtaiksi majapaikoiksi, ja lopulta telttamajoitukseksi lumisella, tuulisella ja toisinaan hyytävän kylmällä vuoren rinteellä. Sään vaihtelu oli suurta: vettä, räntää, tyrmäävää tuulta, silmiin lentävää hiekkaa, armotonta auringon paahdetta, ja joskus jopa Suomen kesäsään tapaista lempeyttä. Liikkumista leimasi aina maltillisuus ja harkinta hapen määrän vähentyessä nousumetrien kasvaessa. Joskus kuljimme helppoja polkuja. Useimmiten liikkuminen oli kivikoissa ja lohkareikoissa taiteilua, umpihangessa rämpimistä. Toisinaan kahlasimme jääkylmässä vedessä tai savivellissä. Suurimmassa roolissa oli sitkeä, tasainen, suorastaan puuduttava liike. Tyhjällä päällä tai omissa ajatuksissa, toisinaan elämää yhdessä ihmetellen.

Suihku ja vessa olivat alkumatkan luksusta. Pesuvälit saattoivat venyä 1.5 viikkoon, ja silloinkin suihkun korvasi vadillinen vettä, yhteisesti. Vessan virkaa vuorella hoiti reikä lautahökkelin lattiassa, jossa nenään nousevat efektit olivat voimallisia, ja näköhavainnot tukivat syntyvää mielikuvaa. Aterioina oli vaatimatonta paikallista ruokaa, ja toisinaan kuivapakattua retkiruokaa. Ylellisyyttä oli Suomesta tuotu kaakaopussi, josta sai tehtyä juomisen lämmikkeeksi hyisessä säässä, tai tarkasti laskettu annos kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Erityisherkkuna saattoi olla esim. viisi suomalaista irtokarkkia tai perunalastua. Näitä oli vain vaativien päivien päätteeksi henkeä nostattamaan.

Yhteydet ulkomaailmaan olivat ajoittain heikot tai katkenneet kokonaan reiluksi viikoksi. Hätäavun saaminen tietyille alueille oli mahdotonta. Matkan ennakkosuunnittelu ja varautuminen erilaisiin haasteisiin, olivat luoneet pohjaa turvallisuuden tunteelle ja varmuudelle. Ulkoiset tekijät olivat hallinnassa. Keholliset haasteet ovat yhteydessä mielen haasteisiin ja päinvastoin. Oman mielen prosessit? Onko valmiutta antautua niille… Itsensä kohtaamiselle?

Mikä saa hyvinvointiin tottuneen ihmisen hakeutumaan kohti elämän askeettisuutta? Alun ”markkinointiteksti” vilisee paljon ajan hengessä olevia sanoja ja lauseen pätkiä. Osa niistä ovat suorastaan kliseisiä. Ne eivät olleet vaellusmatkojen valintojen perusteita. Uteliaisuus, seikkailunhalu ja halu haastaa itseään olivat päällimmäisiä motivaattoreita.

Turhanpäiväisyydet karisivat, ja monet asiat asettuivat tarkoituksenmukaisiin mittasuhteisiin. Ripsivärin sipaisu tai puhtaat sukat eivät tulleet mieleen, kun ajatukset keskittyivät tärkeimpiin: liiku, syö ja lepää. Oleellista etenemisen kannalta oli se, että rinkka oli hyvin selässä, kengät olivat sopivat ja nesteitä sai riittävästi. Aamun aikaiset tai yölliset heräämiset matkan jatkamista varten olivat turvallisuuden kannalta tärkeämpiä kuin unet pitkälle aamuun. Ruokaa ei ollut yltäkylläisesti, mutta tarpeeksi. Aistien välittämät vieraat vaikutteet piirtyivät mielen maisemaan. Kuinka paljon joustavuutta sitä löytääkään itsestään, kun muuta mahdollisuutta ei ole.

Ihmisten kohtaamisissa titteleillä tai varallisuudella ei ollut merkitystä. Kulkijat kohtasivat toisensa kuten ihminen kohtaa tasavertaisena, kunnioittaen ja kannustaen toisiaan. Jaettu kokemus, ja silti jokaiselle henkilökohtainen. Ihmisyys ja inhimillisyys tulivat lähelle. Me ihmiset olemme pohjimmiltamme samanlaisia, olipa maanosamme, uskontomme, asuinympäristömme, perhesiteemme, kielemme, ammattimme tai koulutuksemme mikä tahansa.

Pitkien hiljaisten päivämatkojen aikana mieli kirkastui ja ajatukset selkiytyivät. Tietoisen mielen sijaan ei-tietoinen mieli alkoi saada yhä enemmän tilaa ja uusia ajatuksia nousi pintaan. Mitä minulle kuuluu? Mitä ajattelen ja tunnen? Mikä on minulle elämässä tärkeää? Raadollisia kohtaamisia omien pelkojensa kanssa, joista suurimpana on kuolemanpelko. Minkälaista on ottaa sitä kädestä ja kulkea yhtä matkaa? Tarjolla oli taas loistava tilaisuus oppia tuntemaan itsensä. Ajatuksissa liikkui yhteys omaan henkilökohtaiseen historiaan ja kaikkeen minua edeltävään. Omien juurien merkitys ja syvyys kirkastui.

Meillä jokaisella on oma energiamme, jolla tuomme maailmaan jotakin ainutkertaista. Onko minun kauttani maailmaan tarkoitettu energia päässyt esiin?  Olenko paras versio itsestäni? Miten minusta on tullut minä?  Näenkö elämän tarjoamat oppimisen paikat? Ymmärränkö ensin oman ainutkertaisuuden, jonka jälkeen minun on mahdollista nähdä ja hyväksyä ainutkertaisuus myös toisissa?

Vuoren rinteellä istuessa on helppo kokea itsensä osana jotakin suurempaa. Kirkas tähtitaivas ja kaartuva taivaankansi luo kuvan äärettömyydestä, jota maailmankaikkeus edustaa. On helppo ymmärtää, että ihmiset ovat vuosituhansia hakeneet viisautta vuorilta. On vain tämä hetki. Elää kokonaisena, ehjänä ja täydellisenä jokainen hengenveto. Riittää ja olla tarpeeksi. Kuulua johonkin ja olla merkityksellinen. Olla kuin yksi loistava tähti maailmankaikkeuden muovaamalla taivaankannella- täydellinen.

 

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!