Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Isi peilin edessä.

”Kylläpä näytän läskiltä!” tuumaa iskähenkilö peilin edessä. ”Oho!” kommentoi siihen perheen kuopus Jaska. ”Nyt iskä kyllä jättää kaikki saunakaljat pois. Ja herkut.”. Siihen Jaska kuitenkin jatkaa hieman hädissään: ”Saanhan minä kuitenkin lauantaikarkkini?” ja poistuu Star Wars -miekkoineen paikalta iskän jäädessä vielä nieleksimään kadonneen vyötärönsä kanssa.

Kykymme ruoskia itseämme saavuttaa useimmiten tason, joka ei missään määrin lisää hyvinvointiamme. Ruoskinnan paineet tulevat ensin mielen sisältä, sen jälkeen ulkopuolelta ja tämän jälkeen taas oman mielen sisältä, omista ajatuksista. Vuorovaikutus itsemme ja muiden välillä pitää jatkuvasta yllä karkuun juoksevaa välimatkaa nykyisen minän, toiveminän ja normatiivisen, vertailevan minän välillä. Joskus välimatka on niin pitkä, että hätäännymme ja ruoskimme itseämme vielä vähän lisää.

“Kapasiteettisi olla lempeä itsellesi osoittaa sen, kuinka vahvasti voit tuoda toiselle kokemuksen ehdottomasta hyväksynnästä.”

Sen minkä vaadit itseltä, sen vaadit useimmiten myös muilta. Aina vaatimukset eivät ole näkyviä, vaan siirtyvät sanattoman vuorovaikutuksen kautta. Kun esimerkkimme iskä sanoo peilin edessä, että ”kauheat nämä minun housut ja reidetkin näyttävät paksuilta”, lapsi oppii kiinnittämään tarkkaavaisuutensa siihen, että miltä hänen omat reitensä näyttävät. Näyttipä ne miltä tahansa, tarkkaavaisuus on kuitenkin reisissä, eikä itsensä hyväksyvässä ihmisessä.

Kääntyypä ajattelu myös toisinpäin. Jos on tuomitseva toisia kohtaan, on tuomitseva myös itseä kohtaan. Itseasiassa reaktiosi muita kohtaan kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin toisesta ihmisestä. Kun reagoit tuomitsemalla, on se oman sisäisen maailmasi viesti itsellesi.

“Ihminen ei ole yhtä kuin käyttäytymisensä.”

Ihminen ei ole yhtä kuin käyttäytymisensä. Tai ajattelunsa. Voimme tuomita ihmisen käytöksen, jopa rangaistakin siitä, mutta emme saa tuomita ihmistä. Kun osaa erottaa käytöksen ja sen takana olevan ihmiselle inhimillisen tarpeen, osaamme nähdä käytöksen takana arvokkaan ihmisen.

Ihminen on arvokas aina. Tekipä ihminen mitä tahansa tai sanoipa hän mitä tahansa, on hän arvokas. Usein tuomitsemme toisen, koska hän ei miellytä juuri minua ja minun arvomaailmaani, asenteitani, motiivejani tai uskomuksiani.

Kohti hyväksyvää ja myötätuntoista mieltä, ohjeeni voisi olla seuraava: yritä ensin ymmärtää ja vasta sen jälkeen tulla ymmärretyksi. Ja ennen kaikkea, osoita myös myötätuntoa elämäsi tärkeimmälle ihmiselle, itsellesi.

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!