Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Kuka tietää tarinasi?

Tuo ajatuksiisi ihmisiä elämäsi varrelta: perheenjäseniä, sukulaisia, kumppani tai ystäviä, työkavereita, naapureita, luotettu kampaajasi,  treenikaveri – kuka tahansa, jonka ajattelet tuntevan sinut hyvin.

Kuka heistä tuntee sinut parhaiten aina syvimpiä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia myöten?  Onko joukossa joku, joka tietää arkirutiinisi ja elämäntapasi kaikki yksityiskohdat? Kuka tietää myös asiat, joita et yleensä paljasta toisille? Kuka tietää lapsuutesi ja nuoruutesi kokemukset – mitä ajattelit, pelkäsit, kaipasit, miten opit? Kuka tuntee sinut ja koko elämäsi?

Tarinasta karttaan…

Elämän varrella nähty, koettu ja kuultu on ollut rakentamassa omaa elämän “karttaamme” – sitä miten käsitämme ja ymmärrämme ympäröivän maailman. Ei ole oikeita ja vääriä karttoja. Kunkin kartta on muovautunut jokaisen omien kokemusten kautta. Tuo kartta on pohjana sille miten toimimme maailmassa. Se vaikuttaa valintoihimme, tapoihin reagoida erilaisiin tilanteisiin ja asioihin, arvoihin ja uskomuksiin. Se on ollut luomassa sitä, mitä me olemme nyt. Kartta on avain siihen tarinaan mitä me kirjoitamme joka hetki.

Lapsena saatamme elää kuvitelmassa, että aikuiset tietävät meistä kaiken. Etenkin äidin ja isän kaikkitietävyyttä voidaan pitää itsestäänselvänä. Lapset voivat olettaa, että muut ihmiset tietävät myös mitä ajatuksia heidän mielessään liikkuu. Todellisuudessa meistä jokainen on kuin tarina, joka on jatkuvassa muutoksessa. Kenenkään salaisuus ei aukea ensilukemalla. Muutoksen vuoksi tarinaa ei voi tuntea täydellisesti koskaan eikä kukaan. Me olemme niin paljon enemmän kuin se mitä meistä näkyy, kuuluu ja tuntuu ulospäin.

Osana toisten tarinoita

Lukuvuoden alkaessa olemme päässeet jälleen monien tarinoiden äärelle. Koululaiset ja opiskelijat palasivat lomilta monia kokemuksia rikkaampina. Paljon kokeneina, vaikka loman aikana ei olisi ollut suuria elämänmuutoksia tai huimia seikkailuja. Jokainen vuorovaikutustilanne ja yksin oltu hetki on osana kehkeytyvää tarinaa. Arjen alkaessa olemme osana luomassa tuota tarinaa:  omaa, oppilaidemme ja työkavereiden.

Minkälaisessa tarinan teossa me opettajat haluamme olla mukana? Mitä haluamme tuoda kunkin elämään? Mikä on se kynän jälki, jonka kukin lapsi ja nuori tallentaa omaan karttaan kohdattuaan meidät vaikka vain pienenkin hetken arjen kiireessä?

Toisaalta, miten hyvin ymmärrämme sitä tarinaa, jonka kanssa kukin lapsi ja nuori tulee kouluun? Kun kaiken käyttäytymisen takana on positiivinen tarkoitus yksilön itsensä kannalta, pystymmekö näkemään tarinan rähisevän, yksinäisyyteen vetäytyvän tai väsyneen nuoren takana? Mistä kertoo se, että koulunkäynti ei kiinnosta tai joku pyrkii toteuttamaan opettajan pienimmätkin vihjeet ja ohjeet saadakseen kiitosta? Tai jos elämä näyttää romahtavan unohduksen tai väärän vastauksen jälkeen? Tai minkälaista elämää elää koulun ulkopuolella se kaikkein tasaisin ja opettajan näkökulmasta vaivattomin oppilas?

Mitä sinä kirjoitat?

Oppilaiden tarinat ovat heidän kokemusten tulosta. Jokaiselle on muodostunut omat strategiat selvitä elämästä parhaalla mahdollisella tavalla sen mukaan mitä elämä on heille opettanut. Voi olla, että kaikki strategiat eivät ole tarkoituksenmukaisia kaikissa tilanteissa, mutta lapsi tai nuori voi olla keinoton muuttamaan toimintaansa. Uusien strategioiden rakentaminen vaatii usein arvojen ja uskomusten muutosta, oman identiteetin uudelleen rakentumista. Vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on kuin peili, jonka kautta ihminen tulee näkyväksi. Katsotaan tarkasti ja nähdään kaikki se hyvä, mikä jokaisesta ihmisestä löytyy. Annetaan meidän aikuisten peilien heijastaa ja kynän kirjoittaa oppilaiden tarinoihin rohkaisua, kannustusta, rakkautta, rajoja, arvostusta ja luottamusta hyvään. Näin jokainen tarina kehkeytyy parhaaksi mahdolliseksi versioksi. Kukin lapsi ja nuori pääsee olemaan ainutkertainen, täydellinen ja riittävä itsenään. Tarinat saavat kauniit sävyt ja elämän rosoisuus kääntyy rikkaudeksi.

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!