Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

“Kun sais vaan opettaa…”

Meidät opetetaan ajattelemaan itse

Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä saa kiitosta. Saamme koulutuksissa vahvan teoreettisen taustan ja perehdymme alan tutkimuksiin. Meidät opetetaan ajattelemaan itse, suunnittelemaan ja kehittämään opetusta, reflektoimaan omaa toimintaa.

Opettajaidentiteetin kasvu on opettajakoulutuksen keskiössä. Meihin koulutuspolun käyneisiin luotetaan, ja meille annetaan suuri vapaus toteuttaa opetusta oman persoonamme kautta. Meille on rakennettu pesäpallotermein oiva pelinjohtajan viuhka, joka sisältää didaktiset ratkaisut, teorian ja kokemuksia sisällöllisesti hyvin rakennetuista oppimisen kokonaisuuksista ja osista. Tämä on se viuhka, jota kadehditaan ulkomaita myöten.

Siirrytään tiedon jakajan roolista katedeerilta oppilaiden pariin oppimaan yhdessä.

Opiskelun aikana opittu luovien ja rikkaiden tuntisuunnitelmien tekeminen kääntyy arjessa helposti opetusmateriaalia tuottavien kustantamojen opettajaoppaiden ja oppikirjojen sisältöjen hyödyntämiseen. Toinen toistaan seuraavia oppitunteja on vaikea luoda spektaakkelimaisiksi ja mieleenpainuviksi kokemuksiksi, jotka pystyvät kilpailemaan oppilaiden vapaa-ajan viihdemaailman kanssa houkuttelevuudellaan, etenkään silloin kun opettaja on esityksestä vastuussa yksin. Ja nyt meneillään olevat opetuksen muutokset haastavat opettajien toimintamallit ja koko opettajuuden ennennäkemättömällä tavalla. Siirrytään tiedon jakajan roolista katedeerilta oppilaiden pariin oppimaan yhdessä. Aiemmin rakennettu viuhka ei toimi!

Riittämättömyyttä ja uupumusta?

Työelämään astumisen jälkeen monet opettajat kokevat riittämättömyyttä, uupumusta, epäonnistumisen kokemuksia. Hämmentävän monet ovat pohtineet alan vaihtamista. Odotukset opettajan työstä eivät kohtaa arkikokemusten kanssa. Työ sisältää monia sellaisia elementtejä, joihin valmistuneet opettajat eivät koe saaneensa eväitä koulutuksen aikana. Opettaminen ei ole pelkkää didaktiikkaa ja sisältöjen hallintaa. Oppilaiden kanssa elettävässä arjessa näkyy koko elämän kirjo: opettajan ja oppilaiden aiemmat elämänkokemukset hyvässä ja pahassa, kunkin oppilaan luomat strategiat oppimisessa ja elämässä pärjäämiseen sekä opettajan omat strategiat. Opetuksen yhteydessä ei voida välttää myöskään “henkimaailman juttuja”, kuten professori Hannu Savolainen kommentoi Kansallisilla erityisopetuksen kehittämispäivillä huhtikuussa puhuessaan positiivisen palautteen merkityksestä oppimiseen.

Opettajuus on merkittävästi kytkeytynyt koko ihmisyyteen!

Opiskelussa on kysymys ihmisestä kokonaisuutena ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta: kaikkien tunteiden koko kirjo – kyky kannatella omia ja toisten tunteita, kehojen fysiologiset tilat, vuorovaikutus – ja ryhmäprosessit, sekä monella tavalla kytkennät koulun ulkopuolelle vanhempien, moniammatillisten asiantuntijoiden ja julkisen hallinnon kanssa. Opettajuus on merkittävästi kytkeytynyt koko ihmisyyteen, opettajan sekä oppilaiden persoonaan. “ Kun sais vaan opettaa!” kaikuu opettajahuoneiden seinissä. Se kertoo opettajien vahvasta kaipuusta sisältökeskeiseen ja didaktiikkaan perustuvaan toimintaan.

Nyt on tilaus toiselle pelinjohtajan viuhkalle

Sille, jossa on valikko vuorovaikutus-ja tunnetaitojen osaamiseen ja ohjaamiseen. Viuhkalle, josta löytyy kyky metataitojen ja strategioiden havainnoimiseen, tiedostamiseen ja ohjaamiseen. Kaikkein keskeisin osa tätä viuhkaa on ymmärrys siitä, miten opettajuus rakentaa koulun arjessa ne pienimmätkin hetket: miten opettaja toimii koko ajan metamallina kaikessa toiminnassa- tunteiden hallinnassa, vuorovaikutuksessa, strategioissa, asenteissa ja myös oppimisessa.

Peilisolut?

Oppilaiden peilisolut toimivat huomaamatta, automaattisesti ja koko ajan. Yhtä lailla opettaja voi peilata oppilaiden mm. tunnetiloja ja kehoviestintää, varsinkaan jos hän ei ole tietoinen siitä minkälaisia prosesseja vuorovaikutuksessa syntyy, eikä pysty näin tietoisesti vaikuttamaan tunneilmapiiriin. Systeemiteoreettisesti ajatellen opettaja ja hänen toimintansa on merkittävä lenkki tässä systeemissä.

Suurin uudistus peruskoulujärjestelmään siirtymisen jälkeen

Kunnissa on tehty kuumeisesti töitä kuntakohtaisten opetussuunnitelmien parissa. Ollaan tekemässä suurinta uudistusta sitten peruskoulujärjestelmään siirtymisen. Uudet tuulet ovat herättäneet opettajissa tunteita innostuksesta ärsytykseen ja ihastuksesta ahdistukseen. Osalle opettajista tavoitellut muutokset ovat jo arkipäivää. Ja ne, ketkä eivät oikein tiedä miten muutos toteutetaan käytännön tasolla ja omassa työssä, toivovat tämän kesän kesäkeskeytyksen kestävän loputtoman pitkään. Syksyn lähestyminen ja kasvava vaatimus muuttuneesta koulusta voi aiheuttaa stressiä, jota alkava lomakausi ei helpota.

Erään luokanopettajan sanoin “kysymys on oman opettajuuden uudelleen rakentamisesta!”

Mistä opettajat ammentavat muutoksen?

Meille esitellään uusia oppimisympäristöjä. Meille kerrotaan minkälaista toimintaa luokissa pitäisi jatkossa olla (jos ylipäänsä ollaan luokissa): oppilaat osallistuvat, ovat aktiivisia ja vastuullisia, oppilaiden mielenkiinnon kohteita ja vahvuuksia huomioidaan entistä paremmin, oppilaat vaikuttavat merkittävästi oman koulutuspolun yksilölliseen rakentamiseen. Meille opettajille jaetaan tietoa opetussuunnitelman sisällöstä. Tehdään kuntakohtaisia ja koulukohtaisia suunnitelmia. Paperia, tiedostoja ja esityksiä, jotka ovat pullollaan muutosta. Ovatko ne tae muutoksen syntymiselle?

Muutos syntyy opettajien osaamisen kehittämisestä

Jaakko Salo, OAJ:n erityisasiantuntija toteaa opetussuunnitelmauudistusta koskevassa haastattelussa, että muutos syntyy opettajien osaamisen kehittämisestä. Hän toteaa, että uusien ajattelutapojen kehittäminen edellyttää uudenlaista opettajien täydennyskoulutusta ja johtamiskulttuuria. Mitä-tiedosta olisi siirryttävä miten-tietoon. Ja miten se sitten tehdään?

Miten opettajuutta voidaan muuttaa ja kehittää?

Jos teemme pienen siirtymän muihin elämänalueisiin, joissa on tavoitteena muutoksen aikaansaaminen, voivat ajatukset laventua. Kohderyhmäksi voidaan valita tupakoijat tai alkoholin suurkuluttajat, jotka haluavat tavastaan eroon. Tai voimme valita runsaasti ylipainoiset tai liikuntaa harrastamattomat henkilöt, jotka toivovat terveyttä elinvuosiin elämäntapamuutoksesta.  Me voimme pyrkiä muokkaamaan heidän elinympäristöään sellaiseksi, että se tukee muutosta. Me voimme kertoa, miten heidän pitäisi toimia. Me voimme kertoa karuja faktoja tai opettaa uusia taitoja toimia eri tavalla. Viime kädessä pysyvät muutokset eivät tapahdu näiden osa-alueiden kautta, vaan oleellista on se, minkälaiset arvot, uskomukset ja identiteetti ohjaavat ihmisen ajattelua ja toimintaa.

Arvot, uskomukset ja identiteetti ohjaavat ihmisen ajattelua ja toimintaa

Ihminen voi tietoisesti päättää muutoksesta. Siitä huolimatta, jos ei-tietoisen mielen rakenteet eivät tue muutosta juuri arvojen, uskomusten ja identiteetin osalta, valuvat muutosyritykset hukkaan tai aiheuttavat uupumusta, väsymistä, epäonnistumisen tai riittämättömyyden kokemuksia. Ihminen toimii hyvin ekologisesti- muutos tapahtuu, jos se omalta kartalta katsottuna vastaa omia syvimpiä ajatuksia ja tunteita, noudattaa samoja arvoja ja tukee olemassa olevaa identiteettiä. Koko ajan kaiken toiminnan takana on positiivinen tarkoitus. Sellaisenkin toiminnan, mikä ulkopuolisille voi näyttäytyä täysin epätarkoituksenmukaisena. Esimerkiksi tupakoiva voi kokea saavansa paremmin sosiaalisia suhteita (arvot) ja kuuluvansa tupakoivien ryhmään polttaessaan (identiteetti). Hän voi uskoa, että tupakalle meneminen on harvoja keinoja luoda “oma hetki” (uskomukset). Nämä asiat tiedostamalla ja omia voimavaroja vahvistamalla voi ihminen itse löytää tarkoituksenmukaisempia ratkaisuja vastaamaan omiin tarpeisiin. Ulkopuolelta annetut ratkaisut eivät ole toimivia, kuten sanonta kuuluu: kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Tietoisuuden kasvattaminen 

Samalla tavalla voidaan tarkastella opettajuuden muutosta. Muutosprosessissa tietoisuuden kasvattaminen on kaiken a ja o. Tietoisuutta tarvitaan omista arvoista, uskomuksista ja identiteettiin liittyvistä kysymyksistä, jotka liittyvät mm. opettajuuteen, oppimiseen, opettamiseen, vuorovaikutukseen, tunteiden käsittelyyn, ryhmäprosesseihin, ihmisten välisiin suhteisiin, oppilaisiin, kollegialisuuteen, yhdessä tekemiseen, kouluyhteisön johtamiseen ja ihmisyyteen lisää mahdollisuuksia vaikuttaa niihin. Merkitykselliseksi muodostuu se, miten tietoisuutta lisätään. Vitsiksi muokatut perinteiset kasvatuskeinot: uhkailu, kiristäminen, pakottaminen ja lahjonta eivät saa opettajia muuttamaan toimintamallejaan. Toiminnan takana oleviin arvoihin, uskomuksiin ja opettajaidentiteettiin ei voi vaikuttaa käskemällä, määräämällä, velvoittamalla, pelottelemalla tai tietoa jakamalla. Opettajat ovat itse avain muutokseen. Opettajat tekevät taatusti parhaansa, sillä ihmisellä on pyrkimys toimia hänen itsensä kannalta parhaalta mahdollisilla tavalla, hänen omien olemassa olevien taitojen puitteissa.

Elämmekö päissämme?

Opettajakoulutus on tukenut reflektointitaitojen kehittymistä. Se on erinomainen pohja kohti tietoisuuden lisäämistä. Haasteena on kuitenkin se, että toimimme usein tietoisen mielen alueella: tukeudumme faktaan ja informaatioon ja elämme “päissämme”. Me opettajat olemme siinä erinomaisen hyviä. Samalla ei-tietoinen mieli, joka vaikuttaa eniten meidän toimintaamme, pysyy tuntemattomana. Myöskään sitä ei voi käskeä paljastamaan itseään tai itsestään. Kadotamme helposti yhteyden omaan todelliseen minuuteemme, meille merkityksellisiin asioihin. Meidän voi olla vaikea päästää irti tietämisestä, osaamisesta, hallinnasta ja kontrollista. Niillä kaikilla on paikkansa, ja sitten on kohtia, joissa kasvu ja kehittyminen mahdollistuvat paremmin, kun voi heittäytyä tarkastelemaan elämää ja sen ilmiöitä uteliaana, tietämättömänä, kokeilunhaluisena ja ennakkoluulottomana. Tähän uusi opetussuunnitelma meitä kehottaa – oppimaan yhdessä ja yhteisöinä. Jos emme löydä näitä taitoja itsestämme ja omasta opettajuudestamme, emme voi tukea oppilaitamme kasvattamaan näitä ominaisuuksia itsessään. Kehittyminen on usein astumista epämukavuusalueelle.

Kokemuksellinen oppiminen

ja elämän ilmiöiden tarkasteleminen on nostettu uudessa opetussuunnitelmassa merkittävään  asemaan. Sirpaletiedon hallinnan sijaan tavoitellaan ymmärryksen lisääntymistä ja ihmisenä kasvamista. Tähän tarvitsemme uudenlaista täydennyskoulutusta ja johtajuutta.  Miten opettajat voivat olla parhaita versioita itsestään ja tämän jälkeen tukea oppilaitaan samaan?

Uusia välineitä onnistumiseen

Oman opettajuuden rinnalla olen ollut kiinnostunut kehittämään itseäni kokonaisvaltaisesti ihmisenä. Minä, opetuksen ammattilainen ja erityisopettaja, olen ollut hämmentynyt siitä, miten kokemuksellinen oppiminen ja teoreettinen tieto kytkeytyvät toisiinsa käymissäni Neuro Linquistic Programming-koulutuksissa. Käytännönläheiset ja toimivat menetelmät antavat lisää välineitä, taitoja ja voimavaroja henkilökohtaiseen kasvuun, muutokseen ja voimavarojen vahvistamiseen. NLP on tietoisuuden kasvattamisen väline. Se on tunne-ja vuorovaikutustaitojen kehittämisen väline. NLP:ssä on runsaasti erilaisia malleja ja tekniikoita, jotka voivat tukea muutosprosessia tietoisuuden kasvattamisen kautta. Next Generation NLP:ssä, joka on ajan hengessä, ihminen nähdään kokonaisena, täydellisenä juuri sellaisena kuin on. Tietoisuuden lisääntymisen kautta ihmisessä olevat voimavarat saadaan paremmin käyttöön, ja hän voimaantuu parhaaksi versioksi itsestään. Oman kasvun myötä koulutuksissa käyneet oppivat taitoja tukea toisia ihmisiä omassa kasvussaan.

Mahdollisuuksia

Olemme suunnitelleet opettajille koulutussarjan, jossa on tarjolla tietoisuuden lisäämistä ja käytännön välineitä.
Erilaiset oppilaat opetuksessa
Tunne- ja vuorovaikutustaidot ja ilmapiiri
Motivaatiotyyleihin vastaaminen
.

Tervetuloa koulutuksiin!

Susanna , NLP:n ja opetustyön ammattilainen

 

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!