Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Liikutko tai ruokailetko tavoitteiden vuoksi?

Kun Pekalta utelin syitä liikunnalliseen passiivisuuteen, vastasi hän; ”Ei ole oikein mitään tavoitteita, minkä vuoksi treenata.” Väärin meni, sanon minä. Ei liikuntaa tule harrastaa ensisijaisesti tavoitteiden vuoksi. Tavoitteet ovat toissijainen tekijä liikunnassa.

No, mikä sitten on ensisijainen? Ennen kuin kerron oman näkemykseni, niin palaan vielä tavoitteisiin ja vielä ennen sitä arvoihin.

Ihminen kokee korkeampaa hyvinvointia sekä motivaatiota, kun saa toteuttaa itselleen tärkeitä arvoja. Siis merkityksellisiä tekoja. Arvot ovat käyttäytymistäsi ohjaavia johtavia periaatteita. Periaatteita, joiden pohjalta rakennamme arvoja tukevia tavoitteita sekä luomme uskomuksia ja asenteita.

Sen, mitä juuri nyt teet, (eli luet tätä tekstiä) johtuu pitkälti siitä, että arvostat esimerkiksi kasvua, jatkuvaa kehittymistä ja oppimista niin paljon, että päätit klikata linkin auki, josko artikkelista löytyisi jotain opittavaa.

Ihminen päätyy tekemään sitä, mitä aidosti arvostaa, eli pitää tärkeänä.

Ihmiset monesti puhuvat siitä, että liikunta ja terveellinen ruokavalio on tärkeää, mutta eivät kuitenkaan toimi puheensa mukaisesti.

Yksi perustava syy puheisiin ja tekoihin liittyvässä ristiriidassa piilee arvoissa: jotkut toiset arvot ovat juuri nyt tärkeämpiä kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio. Ne yksinkertaisesti kiilaavat ohi punttitreenistä ja superfoodeista.

Miksi meidän ei kannata liikkua ensisijaisesti tavoitteet mielessä pitäen? Koska tavoitteiden perimmäinen tehtävä on toteuttaa arvojen mukaista elämää. Ja jotta voit valita oikeita tavoitteita, tulee sinun ensin tunnistaa arvot, joita liikunta tai terveellinen ruokavalio toteutuessaan edistää. Toisin sanoen, kirjaa ensin ylös itsellesi tärkeät asiat, sen jälkeen määritä tavoitteet, joiden toteutuessa elämäsi on entistä enemmän arvojen mukaista. Pidä ensisijaisesti mielessä arvosi ja sen jälkeen tavoitteet. Näin päin siitä syystä, että arvot ovat pysyvämpiä ja syvällisempiä kokemuksia kuin tavoitteet. Ja itse asiassa hyvin erilaisten tavoitteiden kautta päästään toteuttamaan yhtä ja samaa arvoa.

Miksi?

Arvot löytyvät miksi kysymysten kautta. Voit tarkistella omia liikunnallisia tavoitteita ja niiden yhteyttä arvoihin vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

  1. Kirjaa ylös treeniin tai ravintoon liittyvä tavoite:
    1. Esimerkiksi painonpudotus
  2. Vastaa (kirjaa ylös) miksi haluat päästä tavoitteeseen? Mikä siinä on erityisen tärkeää?
    1. Haluan näyttää hyvältä.
  3. Kun sait vastauksen edelliseen kysymykseen, vastaa vielä kysymykseen: mikä edellisen kysymyksen vastauksessa on tärkeää?
    1. Hyvältä näyttämisessä on tärkeää, että ajattelen tulevani hoikempana paremmin nähdyksi ja hyväksytyksi.

Arvot löytyvät miksi kysymysten kautta. Edellisessä kyselyssä tärkeäksi arvoksi paljastui se, että on tärkeää, että ihmiset tulevat nähdyksi ja hyväksytyksi. Periaate, jolla toteutan arvoa, on se, että treenaan ja ruokailen siten, että ihmiset näkevät minut. Ja periaatteita varten tarvitsen tavoitteita, jotka johtavat päivittäisten tekojen kautta tuloksiin.

Eri asia sitten on, että onko harjoittelu hyödyllinen keino sille, että tulisi nähdyksi kuulluksi ja ymmärretyksi, vai liittyykö siihen henkilön itse kokemia merkityksiä ja uskomuksia. Nämähän eivät aina ole hyödyllisiä ja absoluuttisesti totta, muutoin kuin ihmisen omassa maailmassa.

Selvitä siis ensin itsellesi vastaus kysymykseen; MIKSI haluan liikkua? Mitä arvoa se palvelee? Tämän jälkeen aseta tavoitteita, jotka palvelevat arvoja? Tavoitteiden voima tulee arvoista. Keinot tavoitteiden toteuttamiseen tulevat tämän jälkeen. Näin teimme myös aiemmin mainitun Pekan kanssa. Ja Pekkahan sporttailee tänään silkasta nautinnosta ja merkityksen tunteesta.

Arvokkaita treeni –ja ruokailuhetkiä!

T: Lasse

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!