Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

On helpompi muuttaa itseä kuin toista ihmistä

Anssi Kelan biisi ”Milla hei sun täytyy muuttuu…” soi radiossa ja saa minut ajattelemaan NLP opiskelukaverini Sirpan sanoja: ”On mahtavaa, kun voi itse muuttua, eikä enää tarvitse odottaa, että toinen muuttuu!” Huikea oivallus. Usein kuitenkin me ihmiset haluamme muuttaa toista ihmistä saadaksemme tarpeemme tyydytettyä ilman, että meidän tarvitsisi muuttaa mitään omassa ajattelussa ja toiminnassamme.

Arkisia toiveita

Kerron muutaman esimerkin arjestani:

Ystäväni äidin mielestäni ystäväni pitää laihduttaa, että hän löytäisi itselleen kumppanin.

Tuttavani tuskailee ystäväänsä, joka ei tajua irtisanoutua paskasta työpaikasta.

Naapurin rouva moittii puolisoaan, joka ei kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen tee niin kuin rouva haluaa…onhan asiasta monta kertaa puhuttu! (Ainakin rouva on puhunut, mies on kai katsonut telkkaria tai räplännyt kännykkäänsä). Milloin asia on tiskikoneen täyttäminen oikein, pukeutuminen, keskusteluun osallistuminen, autolla ajaminen, lasten kasvattaminen, palkankorotuksen pyytäminen, tupakoinnin lopettaminen, roskien vieminen, rakkauden ilmaiseminen jne. Kaikki on aina väärin.

Asiakkailtani kuulen, että työkaverin, esimiehen, asiakkaan, puolison, lapsen, sukulaisen, naapurin tai kenen tahansa muun pitäisi muuttua, toimia ja ajatella toisella tavalla, että asiakkaani voisi voida hyvin.

Mahdoton yhtälö

Voi kun se olisikin niin helppoa! Kunpa toisen voisi saada muuttumaan oman mielen mukaiseksi tai pysymään sellaisena kuin hän on aina ollut. Tosin silloinhan se koskisi myös meitä itseämme ja muuttuisimme tai olisimme muuttumatta toisten halujen ja tarpeiden mukaisesti. Ja kai tällaisiakin ihmisiä on. Ihmisiä, jotka haluavat miellyttää ja ovat valmiita heittäytymään kynnysmatoksi ja kävelemään takaperin käsillään lumihangessa, ettei vaan loukkaisi toisia, pahoittaisi kenenkään mieltä ja kunhan vaan hän tulisi hyväksytyksi. Valitettavasti sekään ei auta, koska tyytymätön osapuoli ei edelleenkään ole tyytyväinen ja löytää aina jotain, minkä pitäisi muuttua.

Elämän tosiasioita

Fakta on, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Halutessamme muuttaa toista, viestimme hänelle, ettei hän kelpaa sellaisena kuin on. Kun toiselle tulee olo, ettei hän ole riittävä ja kelvollinen, hän menee henkisesti puolustuskannalle ja alkaa vastustaa muutosta alitajuisesti.

Vaikuttamalla itseesi, vaikutat toiseen

Lohdutukseksi voin kuitenkin kertoa, että on mahdollista oppia vaikuttamaan ihmisiin ympärilläsi. Miten tämä on mahdollista?

  1. Tutustu itseesi, tunnista omat tarpeesi ja toiveesi ja opettele puhumaan niistä ääneen.
  2. Harjoittele ilmaisemaan ajatuksiasi, toiveitasi ja tarpeitasi niin, että toisen on mahdollista kuunnella sinua. Asian voi ilmaista monella tavalla.
  3. Ole myötätuntoinen ja hyväksyvä itseäsi kohtaan. Se, miten suhtaudut itseesi vaikuttaa siihen, miten suhtaudut muihin ja miten koet muiden suhtautuvan itseesi.
  4. Opi tunnistamaan erilaisia persoonallisuustyylejä, tapoja hahmottaa maailmaa ja motivoitua. Ihmiset ovat erilaisia ja tämä kannattaa huomioida.
  5. Hyväksy, että toiset ihmiset eivät aina voi syystä tai toisesta täyttää toiveitasi ja tarpeitasi. Varmista, että sinulla on keinot, millä pärjäät tämän asian kanssa.

Missä näitä taitoja oppii?

Kun oma perusta on kunnossa ja on hyvä olla itsen kanssa, on helpompi hyväksyä muut ihmiset. Kun sinä ja ajatusmaailmasi muuttuu, ihmiset ympärilläsi muuttuvat.

Ai mistäkö minä tämän tiedän? Omasta kokemuksesta ja seuraamalla ihmisiä ympärilläni. NLP ja enneagrammi opintojen, 3 vuotisen psykoterapiaprosessin ja nykyisen uusioperhekokemuksen ansiosta olen paremmin sinut itseni kanssa.

Ei ole väliä, mitä kautta tutustut itseesi, omaan uskomusjärjestelmääsi ja siihen, mitä elämässä toivot ja tarvitset. Reittejä on monia ja jokainen voi löytää omansa.

Peiliin katsomisen hyödyt

Nykyään osaan paremmin antaa toisten ihmisten olla sellaisia kuin ovat, ajatuksineen, tekemisineen ja valintoineen. Se, että olen opetellut (ja edelleen opettelen) ylläolevan listan viittä kohtaa, on mahdollistanut sen, että kumppanini on helppo kuunnella minua ja huomioida minut, kun kerron omia toiveitani ja tarpeitani liittyen mm. lapsiperhearkeen, seksiin, keskinäiseen vuorovaikutukseen ja yhteiseen aikaan liittyen. Kotona teini-ikäisten kanssa vuorovaikutus on sujuvaa, muiden ihmisten asiat ja ongelmat eivät kuormita minua vaan osaan olla tukena väsyttämättä itseäni. Ihmiset, jotka koen ärsyttävinä, otan lahjana, joka kertoo, että minulla on vielä hommaa oman itseni kanssa.

Keskity siihen, mihin voit vaikuttaa

Vaihdan radiokanavaa ja Anna Puu laulaa ”Ota minut tällaisena kuin oon”. Mitä jos ottaisit haasteen vastaan ja sen sijaan, että yrittäisit muuttaa toista ihmistä, olisitkin valmis muuttumaan itse.

Sinä äiti, jota harmittaa lihava vanhapiikatytär. Hyväksy lapsesi, ainokaisesi, sellaisena kuin hän on ja käy juttelemassa pettymyksestäsi ja toteutumattomista toiveistasi lapsenlapsiin liittyen vaikkapa terapeutin luona.

Tuttavani, joka kärsit ystäväsi työpaikan epäkohdista ja ystäväsi ahdistuksesta. Se, että olet huolissasi ja murehdit ystävääsi, ei auta häntä. Päinvastoin. Tunnista, kenen asioista ja ongelmista on kyse ja vahvista omia rajojasi. Halutessasi voit opetella vaikkapa NLP taitoja, jotta voit tukea ystävääsi esim. aktiivisella kuuntelulla ja hyvillä kysymyksillä.

Naapurini, joka olet vuosikymmenten ajan pyrkinyt muuttamaan puolisoasi toisenlaiseksi. Lainaan Eisteinia: “Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.” Olet nyt vuosikaudet natkuttanut puolisollesi ilman, että mikään olisi muuttunut. Mitä, jos kokeilisit jotain muuta. Mindfullness, itsemyötätunto, hiljaisuuden retriitti, jooga, HOT-terapia, NLP… ihan mitä tahansa, kunhan pysähdyt itsesi ja tarpeidesi äärelle. Se on hyvä alku.

Elämä on matka

Ja rakkaat asiakkaat, kuten tiedättekin, voi olla äärimmäisen yksinkertaista muuttaa omaa kokemustaan siitä ärsyttävästä tyypistä, pelottavasta pomosta tai teinistä, jolle kännykkä on liimautunut käteen sellaiseksi, että vuorovaikutus alkaa sujua. Olette myös huomanneet, että vallan ja vastuun ottaminen omista ajatuksista, tunteista, reaktioista ja toiminnasta itselleen, on prosessi ja elämänmittainen matka. Mielenkiintoinen ja antoisa matka.

Jokainen kulkee omaa polkuaan, ja hyvä niin

Ei ole yhtä ainoaa reittiä siihen, että voit olla tyytyväinen ja onnellinen elämässäsi. Elämä on kuin virta, joka tuo eteesi kaikenlaista. Riittää, että olet tietoisesti läsnä, hyväksyt ja olet halukas oppimaan, mitä elämä sinulle kunakin hetkenä voi opettaa ja uskallat päästää irti. Tartu sellaisiin juttuihin, mitkä ovat sinulle hyväksi, mitkä kutkuttelevat ja kutsuvat. Ja muista, jokainen on omassa virrassaan omalla tavallaan.

Blogin kirjoittaja, Tuula Masalin, on oman elämänsä Pikku Myy matkalla kohti oman elämänsä Dalai Lamaa ja kirjoittaa blogeja liittyen NLP:hen ja arjen pieniin oivalluksiin. Tuula soveltaa NLP:tä intohimolla itseensä ja elämäänsä ja kymmenessä vuodessa on tapahtunut huikea sisäinen muutos. Titteleillä koreillessaan Tuula kertoo olevansa NLP Trainer, Social Panorama Consultant, Certified Business Coach, suggesto-ohjaaja sekä työyhteisövalmentaja ja -sovittelija sekä kuumat, parantavat kädet omaava koulutettu hieroja. Tuula on ansioitunut mentaalivalmennuksen saralla sekä on kehittänyt ystävänsä, kollegansa ja nykytietämyksen mukaan myös kaukaisen serkkunsa Anne Talvitien kanssa Mental Sport valmentajakoulutuksen, joka järjestetään Hämeenlinnassa.

Ilmoittaudu Tuulan NLP Practitioner koulutukseen tästä linkistä ja tutustu muihin koulutuksiin täältä.

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!