Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

10 tärkeää kysymystä: Olet Ainutlaatuinen

Tiedättekö kuinka tärkeää on luottaa itseensä? Siihen, että on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Siihen, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet. 

Kun elämässä tapahtuu isoja mullistuksia ja kolauksia, alkaa helposti kyseenalaistamaan paljon sellaisia asioita, joita ei oikeastaan edes pitäisi kyseenalaistaa. Tai toisaalta voi olla, että se kyseenalaistaminen tekee tilaa jollekin uudellen. Voi olla myös, että käy niin, että luottaa itseensä vähemmän, kun ne vanhat toimintatavat eivät toimikaan siinä uudessa tilanteessa. Helposti etsii syitä ja syyttelee itseään. Miksi mä ne nyt jaksa, miksi mua väsyttää, miksi tuntuu tahmaiselta, oon ennenkin tehnyt näin ja nyt se ei toimi. Joskus myös arki on niin hektistä ja odotusten täyttämää, että siinä kaikessa kiireessä helposti hukkaa itsensä.

Palloteltiin tätä aihetta Reetan kanssa ja Reetalta löytyi tähän todella hyvä ja toimiva kysymyspatteristo. Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi, koettavaksi, visualisoitavaksi ja löydettäväksi. Kirjoitin ne ylös, koska voi olla, että näiden kysymysten kautta myös sinä löydät apua omaan tilanteeseesi. Kursiivilla kirjoitetut on esimerkkejä. Sinä löydät sinun oikeat vastaukset kuuntelemalla itseäsi. Pysähtymällä ja antamalla niiden sinulle oikeiden kysymysten nousta ylös.

Kysymykset

Mikä olisi sinun usko itseesi, mantra, uskomus jonka haluat elämääsi todeksi?
Kaikki on hyvin. 
Olen vahva ja älykäs.
Selviän mistä vain. 

Kirjoita ylös ajatukset, jotka syntyvät. Ohjaa ajatuksesi sinne. Kuvittele että on kaikin puolin totta (VAK). Otetaan kaikki aistit käyttöön jälleen.
Miltä näyttää?
Miltä tuntuu?
Miltä ehkä kuulostaa?

Kuka on sellainen ihminen joka on tälläinen?
Vahva, itsevarma…

Mitä tahtuu kun sinä olet sellainen?
Elän elämääni tyytyväisenä siinä missä olen ja unelmia tavoitellen.

Mikä muuttuu?
Luotan itseeni suuresti.

Mitä jää pois?
Itseni kyseenalaistaminen.
Itseni kritisointi.
Itseni ja elämäni vertaaminen muihin.

Mitä tulee lisää?
Hetkessä elämistä.
Varmuutta kaikesta hyvästä. 

Mitä tapahtuu sinun energiallesi? Olollesi? 
Se pääsee virtaamaan vapaasti. Vatsani pehmenee. 

Mitä tapahtuu elämälleni?
Elämäni helpottuu, kun käytän energiani oikeisiin asioihin. 

Voisitko aloittaa jo tänään?

Ainutlaatuinen 2.

Toivottavasti saat tästä harjoituksesta apua sinun elämääsi. Teksti muhitettu yhteistyössä.
Lämmöllä Reetta ja Marja



Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!