Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

PerjantaiSydän – Olisiko aika ottaa askel kohti unelmiasi?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Toteuttaisin haaveeni, jos minulla olisi enemmän aikaa”?

Uskoitko ajatusta?

Uskomuksemme siitä, ettei meillä ole aikaa toteuttaa haaveitamme, saattaa olla mielemme tapa estää unelmiemme toteutumista. Saatamme tehdä uskomuksesta totta esimerkiksi täyttämällä jatkuvasti kalenteriamme tinkien omasta ajastamme. Miksi mielemme niin tekisi? No koska, unelmien toteuttaminen tarkoittaa myös pelkojen kohtaamista ja mielemme haluaa suojella meitä niiltä.

‘Minulla ei ole aikaa’ on yksi suosituimmista tekosyistä olla tekemättä niitä asioita, jotka tekevät elämästämme laadukkaampaa ja onnellisempaa. On hyvä muistaa, että tekemällä asioita, jotka saavat meidät innostumaan, mielemme toiminnot tehostuvat. Jopa hermosolujen uusiutuminen aivoissamme lisääntyy, jolloin meistä tulee huomattavasti tehokkaampia ja saatamme säästää aikaa monessakin asiassa.

Tämän tiedostaminen on jo ensimmäinen askel kohti unelmien toteuttamista. Oletko valmis toimimaan?

PerjantaiSydän-harjoitus

Tämän viikon Perjantai Sydän-harjoitus on suunniteltu auttamaan sinua siirtymään tuumasta toimeen ja etenemään askel kerrallaan kohti unelmiesi täyttymistä.

Antaisitko tänään unelmallesi 25 minuuttia?

Mikäli vastasit ‘Kyllä’ :

  1. Luo itsellesi rauhallinen tila korjaamalla pois ylimääräiset ärsykkeet ympäriltäsi. Ota itsellesi kynä ja paperia ja istahda mukavasti.
  2. Aseta ajastin hälyttämään 25 minuutin kuluttua.
  3. Kysy itseltäsi: Mikä olisi pienin konkreettinen askel jonka voisin ottaa nyt tai tulevana viikonloppuna unelmani saavuttamiseksi?
  4. Jos mieleesi ilmestyy syitä, selityksiä tai pelkoja, mikset voisi tai haluaisi toimia, kirjaa jokainen ajatus paperille. Jollakin saattaa mennä ajatusten kirjaamiseen koko 25 minuuttia. Se on ihan okei. Olet jo tuonut mielesi esteet tietoisuuteesi ja saanut ne mielestäsi ulos paperille. Olet jo hyvässä vauhdissa!
  5. Jos askeleesi on selvillä, voit joko siirtyä tuumasta toimeen ja ottaa sen askeleen, tai varata sille aikaa kalenteristasi viikonlopulle.

Voit halutessasi toistaa harjoituksen pienen tauon jälkeen tai kiittää itseäsi, siitä, että omistit itsellesi aikaa tänään ja jatkaa päivääsi.

Tämän viikon perjantai sydän-harjoituksen inspiraation lähteenä toimi Pomodoro Technique-niminen ajanhallinnan menetelmä.

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!