Blogi

Aito kasvu alkaa sydämestä

Vanhemmuus- taitolaji?

Jos joku olisi pystynyt tarjoamaan vanhemmuudesta kolmen minuutin tunteiden ja kokemusten superversion, en ole varma, olisinko uskaltautunut vanhemmuuden haasteelliseen tehtävään. Tilannetta ei olisi pelastanut se, että takana oli jo ammattikasvattajan tutkinto. Ihmiset ovat selvinneet vanhemmuudesta kautta aikojen, ja silti kokemukset ovat yllättäneet runsaudellaan.

Kuvaan vanhemmuutta matkana. Matkan alussa et voi tietää mitä matkan varrella näet, koet ja kuulet. Hyvien hetkien kokemisen rinnalla elämän monimuotoisuus tuo myös haasteita ja mahdollisuuksia kasvuun. Aikoja, jotka tekevät kipeää. Tilanteita, joissa toivoisi omaavansa maailman suurimman viisauden. Hetkiä, joissa voimakkaat tunteet saavat sen pienenkin viisauden katoamaan. Kun yksi miettii vanhemmuutta laajana ja vastuullisena tehtävänä, voi toinen ajatella lasten kasvavan aivan itsestään, ja kolmas sukkuloi vanhemmuudessaan jossakin näiden välissä.

Sanotaan, että vanhemmuuden tehtäviin kuuluu lapsen ohjaaminen ja kasvattaminen tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi, oman elämänsä rakentajaksi. Miten se tapahtuu? Oman vanhemmuuden, kasvattajuuden ja opettajuuden kautta olisin toivonut omaavani alusta asti kolme lahjaa. Voi olla, että minulla on ollut niistä osia tai joitakin taitoja. Tietoisuus on kasvanut ja näkökulmat ovat laventuneet kokemusten myötä. Kolme omaa ja työn kautta kohtaamani lapset ovat kukin opettaneet minulle paljon. Ja silti olen edelleen polulla.

Ensimmäisenä mieleeni tulee taito nähdä tulevaisuuteen. Minkälaiset taidot, tiedot ja ominaisuudet tukisivat lastani hyvään elämään? Jos kuvittelen hänen elämänsä janaksi eteeni, ja astun jonkin matkan päähän sen vierelle niin, että minulla on näkymä koko janaan: lapsuuden ensi hetkistä aina vanhuuden päiviin asti. Mitä näen? Katsonpa janaa mistä kulmasta tahansa, pohjautuu ymmärrykseni maailmasta minun kokemuksiini. En voi tietää miltä lapseni maailma näyttää hänen kartaltaan, ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tunnen lapseni yhteisen eletyn ajan pohjalta, omien kokemusteni, arvojen ja uskomusten kautta. En voi tarkkaan tietää, mitä hän ajattelee, kokee, kuulee, tuntee ja havaitsee. Enkä voi tietää mikä hänestä on tärkeää. Voin kohdentaa huomioni eri ikäkausiin ja miettiä, miten toivoisin hänen elävän. Onko minulla oikeutta siihen? Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän nousee merkitykselliseksi se, että lapseni oppisi tuntemaan itsensä: omat toiveet, pelot, unelmat, voimavarat, arvot, uskomukset. Kaiken mitä hän on. Ja ennen kaikkea hyväksymään ja luottamaan itseensä sellaisenaan, täydellisenä ja ainutkertaisena.

Entä jos minulla olisi täydellinen taito nähdä menneisyyteen ja ymmärtää sitä? Tuon taidon kautta pystyisin näkemään itseni osana historian pitkää ketjua. Ymmärtäisin miten perheeni, sukuni, erilaisten yhteisöjen ja kansakuntien historia näkyy minussa. Oivaltaisin miten tuo ketju jatkaa matkaa, niin hyvässä kuin pahassa, minun kauttani. Tuon tietoisuuden avulla voisin tehdä muutoksia, joiden pohjalta lapseni tulevaisuus olisi parempi, eheämpi, tasapainoisempi, jotakin arvokasta enemmän. Ilman tietoisuutta voin kantaa mukanani historian rasitteita, ja antaa ne kyseenalaiseksi lahjaksi seuraaville sukupolville. Se, millä tavalla ne vaikuttavat lapseni elämään, ei ole tiedossa tai ennakoitavissa.

Lapsen tokaisu auton takapenkiltä “Ehditäänkö? Onko meillä kiire?” tai “Äiti, äiti kuuntele… kuuntele minua!” voivat havahduttaa hetkeksi lapsen kokemukseen. Jos asettuisin pienen tai suuremman lapsen asemaan, ja katselisin maailmaa sieltä käsin, mitä näkisin? Minkälaista aikuisuus on? Minkälaista olisi ihmisten kohtaaminen? Mitä elämä ylipäänsä on? Sanotaan, että ihmisen käyttäytyminen kuvastaa koko ajan hänen arvoja, asenteita, uskomuksia ja identiteettiä. Minkälaisen maailman lapseni näkee minun kauttani?

Kolmas lahja olisi kyky olla läsnä. Se olisi pysähtymistä näkemään, kuulemaan ja kohtaamaan. Pienellä lapsella on loistava taito olla hetkessä. Elämä on olemista. Vähitellen kasvun ja kokemusten myötä tekeminen valtaa sijaa. Monesti tulemme nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tekemisen kautta. Ei riitä, että olemme. Herää kysymys, kuinka olla läsnä ja hoitaa esimerkiksi monia vanhemmuuteen ja aikuisuuteen liittyviä tehtäviä ja velvoitteita? Saako täydellinen läsnäolo maailman pysähtymään, vai voiko olla läsnä, vaikka tekee jotakin? Liittyykö läsnäoloon rajoittavia uskomuksia? Tässäkin kohtaa asioiden tiedostaminen avaa uusia näkökulmia ja tarjoaa vaihtoehtoja. Maailma ei ole enää niin mustavalkoinen.

Mitä tahansa lahjaa ajattelen, nousee päällimmäiseksi taito tiedostaa asioita. Vanhemmuus ja kasvattajuus ovat parhaimmillaan tietoinen prosessi, jonka pohja on aikuisen kyvyssä tutkia, kuulostella ja nähdä itseensä. Tietoisuustaitojen kautta voimme vaikuttaa asioihin, eikä elämä ole yksistään sattuman sanelemaa leijumista ja tunteista toiseen syöksymistä. Aikuisen tasapainoisuus heijastuu lapseen tasapainoisuutena. Aikuisen eheys mahdollistaa lapsen eheyden. Aikuisen hyväksyvyys antaa lapselle mallin kuinka hyväksyä itsensä. Ja kuinka hyväksyä itsensä myös silloin, kun elämä tarjoaa oppimisen paikkoja, haasteita ja kipupisteitä.

Miten olla yhtäaikaa tulevaisuuteen näkijä, menneisyyden ymmärtäjä ja tässä hetkessä olija?  Ja kuinka päästää irti, laskea kasvamaan?

Omalla vanhemmuuden polullani, ja ennen kaikkea omalla polullani, olen saanut laventaa näkökulmiani ja tietoisuuttani Next Generation NLP:n kautta. Pitkät NLP koulutukset, sekä eri kohderyhmille räätälöidyt koulutukset ja worshopit ovat yksi keino, jolla voin laittaa hyvän jakoon. Haluan tarjota välineitä ja keinoja tietoisuuden kasvattamiseen ja voimavarojen vahvistamiseen kenelle tahansa elämästä ja kehittymisestä kiinnostuneille. Tietoisena itsestään ja voimavaroistaan, voi vaikuttaa oman elämänsä valintoihin. Ja samalla luoda hyvän pohjan tulevien sukupolvien kasvulle ja kehitykselle. Tavoitteena hyvä elämä!

Herättikö ajatuksia? Kommentoi kirjoitusta!